Nummenkylän kotisivuille tästä linkistä.

NUMMENKYLÄ ry:n TOIMINTAKERTOMUS V:delta 2004.

 

Komeat Loppiaistulet Härkätien varrella aloittivat suhteellisen vilkkaan toimintavuoden yhdistyksessä vuonna 2004.

Kun vuoden 2003 syyskokousta ei pidetty, Nummen Kylätoimikunnan uudeksi puheenjohtajaksi, SARI RIIHENPERÄN seuraajaksi valittiin SATU LEPPÄNEN 8.1.2004 pidetyssä kokouksessa.

Muut jäsenet NUMMEN KYLÄTOIMIKUNTAAN tulivat SARI RIIHENPERÄ, RAUNI SALO, IRMA MÄENPÄÄ, JORMA KOIVUSALO, KIMMO KESKITALO, KATI JA TUOMAS TURTOLA, PAULI SUONPURO, TUOVI JA RISTO HAKALA ja SEIJA TAMMINEN.

27.1-04 pidettiin varsinainen tilinpäätöskokous. Tässä kokouksessa NUMMEN KYLÄTOIMIKUNNAN tilintarkastajiksi valittiin SIRKKA ja MAURI YLI-LESKIJÄRVI, varalle HARRI ja TARU DRISCHENKO. Samaisessa tilaisuudessa tehtiin päätös yhdistyksen rekisteröimisestä. KATI TURTOLA lupautui hakemaan asiaan kuuluvat paperit maistraatista.

Vielä KYLÄTOIMIKUNNAN nimikkeen alla pidettiin hallituksen järjestäytymiskokous 10.2-04, varapuheenjohtajaksi valittiin KATI TURTOLA, varainhoitajaksi RAMI LAULAJAINEN ja sihteeriksi SEIJA TAMMINEN.

-----------------------------------

Jo vuoden ensimmäisessä kokouksessa oli päällimmäiseksi asiaksi noussut koulun kohtalo. Kunnan sivistyslautakunnan aloitteesta NUMMEN JA NEVILÄN KOULUT tulisi lopettaa, puhuttiin parakkikouluista ja muista kummallisuuksista. Kirkonseudun koululla oli tiedotustilaisuus 20.1.-04 ja parisenkymmentä Nummenkyläläistä oli paikalla.

Suurimman kampanjatyön koulun säilyttämisen puolesta tekivät TURTOLAT, HARRI DRISCHENKO JA SATU LEPPÄNEN. Oli kansalais-aloitetta, monia palavereja, nimiadressia, lehtikirjoituksia sekä henkilökohtaisia tapaamisia kunnan päättäjien kanssa.

Nummen koululla oli myös koulukeskustelutilaisuus 10.3-04 jonne olivat kutsuttuina saapuneet TAUNO ja SISKO TAPAILA Kaloisilta. Keskustelua käytiin vilkkaasti ja päätettiin sitkeästi jatkaa lehtikirjoituksia sekä yhteydenottoja kunnan johtohenkilöihin.

Näyttävä LASKIAISTAPAHTUMAKIN 22.2.04 ehdittiin järjestää koulun ympäristössä, oli makkaranpaistoa, ratsastusta, pilkkikilpailua, SALON MARKKU moottorikelkallaan veti pikkuväkeä jäällä, ja isäRAUNI oli väsännyt suositun napakelkan.

18.3.04, oli jännittävä päivä, koulujen kohtalo päätettiin kunnanvaltuustossa. Hyvinhän siinä sitten kävi, opinahjot saivat toistaiseksi jatkaa entiseen malliin.

25.3.04, pidettiin oikein koululla juhlat, juotiin kahvit, kyläläisten kanssa, onnellisen lopputuloksen johdosta.

 

Siirryttiin uuteen virallisempaan aikakauteen, kun yhdistys piti, rekisteröityvän, NUMMENKYLÄ RY:n perustavan kokouksen 21.4.04. Siinä kokouksessa ja samana päivänä pidetyssä järjestäytymiskokouksessa puheenjohtajaksi valittiin SATU LEPPÄNEN, varapuheenjohtajaksi KATI TURTOLA, varainhoitajaksi RAMI LAULAJAINEN, sihteeriksi SEIJA TAMMINEN, muut hallituksen jäsenet: SARI RIIHENPERÄ, PAULI SUONPURO, IRMA MÄENPÄÄ, HARRI DRISCHENKO ja JORMA KOIVUSALO. Tilintarkastajat: MAURI ja SIRKKA YLI-LESKIJÄRVI, varalla: MARJA-LEENA AHONEN ja TARU DRISCHENKO.

Kylätoimikunnan aikainen omaisuus ja varat siirtyivät NUMMENKYLÄ RY:lle.

Päätettiin myös jäsenmaksusta, varsinaiselle jäsenelle 5€ ja kannatusjäsenelle 20€.

Kokouksen päätöksellä varainhoitaja RAMI LAULAJAISELLA ja PJ. SATU LEPPÄSELLÄ on yhdistyksen rahaliikenteessä oikeus käyttää yhdistyksen tiliä, myös omilla verkkoyhteyksillään.

Kunniapuheenjohtaja RAUNI SALO jatkaa kunniakasta virkaansa myös NUMMENKYLÄ ry:ssä.

3pv. kesäkuun kokouksessa suunniteltiin tulevaa RENKO-viikkoa, koskapa Nummenkylä olisi esittelyvuorossa.

Jo aiemmin keväällä koulu oli saanut SEPPO LEPPÄSEN toimesta komean nimikyltin ja pihaa oli ehostettu kukkapenkein.

Koululaisten luokkaretkeä oltiin avustettu rahallisesti (240€).

Myös HYMY-tyttö ja poikapystit, stipendit sekä kevätjuhla olivat kaventaneet yhdistyksen rahakirstua.

KATI ja TUOMAS TURTOLA toimittivat viehättävän KEVÄTAVIISIN. Samojen uutterien toimittajien toimesta ilmestyi myös KESÄAVIISI, jossa esiteltiin RENKO-viikon NUMMENKYLÄN TAPAHTUMAT.

Kesämarkkinoilla 17.6. RAUNI SALO apu-piikoineen keräsi taas euroja letunpaistolla huikeat 820€ yhdistyksen kassaan. Huonosti ei myöskään mennyt Nummen-kyläpäivillä 22.7. jossa vieraili lähes nelisensataa vierasta tutustuen käsityöläisten ja taiteilijoiden näyttelyihin, pihan museoajoneuvoihin ja kuuntelivat ja katselivat ohjelmaa. Buffettikin tuotti 478€.

 

24.7. vierailivat myös arvovaltaiset kunnallisneuvokset NUMMENKYLÄSSÄ tutustuen LAULAJAISTEN villisikoihin ja LEPPÄSEN SEPON puutyöverstaaseen. Vieraat katselivat koulun käsityö- ja taidenäyttelyn ja lounastivat yhdistyksen tarjoaman villisikakeiton. Tosin kunta maksoi tarvikkeet.

Renko-viikon moninaisista puuhista selvittiin kunnialla ja sitten 27.6. tehtiin Kaloisten kyläyhdistyksen kanssa teatteri-retki PIRTTIKOSKELLE; linja-autollinen kylien väkeä seurasi ”Hys, hys hyyskämaalaria”. Hämeenlinnan ELOMESSUILLA 14-15 pv elokuuta LINNASEUDUN kylähankkeen järjestämässä valokuvauskilpailussa kunniakkaan toisen sijan voitti yhdistyksen nettivastaava SARI RIIHENPERÄ, maisemakuvallaan Viialankylä.

Sotkalinnan lenkki juostiin 29.8. yhdistys piti siellä buffettia, tuloa 115,10 € ja tarjoilulla tienattiin myös kunnan yleisurheilukilpailuissa nummen kentällä 49 €.

Yhdistys osallistui HÄMEENLINNASSA pidettyihin HÄRKÄTIEN MARKKINOILLE 2.10. leivonnaisia myyden, KATI TURTOLA oli tilaisuutta silmällä pitäen tehnyt kattavan esitteen NUMMENKYLÄSTÄ JA TUOMAS TURTOLA tyylikkään Nummenkylä-kyltin kojun reunaan.

Kunnallisissa päättäjissä tähänkin asti on ollut Nummenkylästä hyvä edustus, ja nyt 24.10. pidetyissä vaaleissa nousi yhdistyksen puheenjohtaja SATU LEPPÄNEN 74 äänellä kunnan äänikuningattareksi.

16.11. oli koululla samaksi illaksi järjestetty ANTTI ILOLAN kirjaesittely ja OLAVI HAUTANEN myi ja esitteli turvallisuus tuotteita.

Joulu alkoi jo lähestyä, niinpä yhdistys järjesti 28.11. mukavaa askartelua koululla, vetäjänä olivat oman kylän RITVA HÄYRINEN ja ERKKI TYRVÄINEN.

 

ANOMUKSET: jo alkuvuodesta ”vanhan” kylätoimikunnan nimissä, yhdistys teki anomuksen TIEPIIRILLE lisävalaistuksen saamiseksi välille Sotkan risteys-asuntoalue, tällä kertaa asia ei järjestynyt, syynä määrärahojen puute.

Samoin HARRI DRISCHENKO laati anomuksen Sotkan risteyksen liikenneturvallisuuden parantamiseksi, tähänkään ei tiepiiri luvannut mitään, toistaiseksi.

Harri Drischenko ehdotti myös HÄMEEN KYLÄT ry:n järjestämään VUODEN KYLÄTEKO KISAAN Rengon kuntaa, päätöksestään kouluasiassa. Niinpä Rengon kunta sai tämän kunnian.

TÖITÄ ja TALKOITA on riittänyt, urheilukenttää on jäädyttänyt KIMMO KESKITALO, aurauksesta on huolehtinut MARKKU SALO ja ESA LEPPÄNEN.

Koulun pihan ruohot on ajellut JORMA KOIVUSALO, Sotkalinnan erilaisissa talkoissa suuri joukko kylän väkeä. 27.11. oli raivaustalkoot Kenttätiellä, mukana SEPPO LEPPÄNEN, RAUNI SALO, PAULI SUONPURO ja HANNU METSÄ-MATTILA, ”metsurit” muonitti SATU LEPPÄNEN.

 

KOKOUKSET: Nummen kylätoimikunnan nimissä pidettiin 2 yleistä kokousta, ja hallituksen järjestäytymiskokous.

 

Syksyllä 2004 virallisen rekisteröinnin saaneen NUMMENKYLÄ ry:n perustava kokous oli 21.4.2004.

HALLITUS kokoontui 6 kertaa.

SYYSKOKOUS 23.11.2004

Syyskokouksen valinnat vuodeksi 2005:

Puh. joht. SATU LEPPÄNEN

Hallitukseen. Rami Laulajainen, Kati Turtola, Harri Drischenko, Irma Mäenpää, Pauli Suonpuro, Jorma Koivusalo, Minna Uosukainen ja Seija Tamminen.

Tilintarkastajat v:si 2005: Sirkka ja Mauri Yli-Leskijärvi, varalla M-Leena Ahonen ja Markku Salo.

TALOUDELLINEN TILANNE käy ilmi varainhoitajan tekemästä tilikertomuksesta.

 

LOPUKSI: Vaikka toimintakertomuksen tapahtumissa ei ole lueteltu aina osallistujien nimiä, ovat hallituksen jäsenet ja kyläläiset tehneet kiitettävästi vapaaehtoista työtä kylän ja sen asukkaiden parhaaksi.

Ja työ jatkuu!

 

 

Renko 24/3-05

-sihteeri

Nummenkylän kotisivuille tästä linkistä.