|
|||||||||
|
|||||||||
Vuoden 2009 ja 2010 tapahtumia: Koulun pihan ja kylänraitin kevätsiivoustalkoot pidettiin 26.5. Laitettiin yhdessä kylä ja koulun piha kuntoon.
Kerättiin roskat pois teiden varsilta. -------------------------------------------------------------------------------------------- Kesäkahvila Toista sesonkiaan avoinna oleva kesäkahvila tarjosi palveluitaan paitsi Härkätien matkailijoille, myös oman kylän uimarannan kävijöille. Pursun järven uimahyppytorni ja kimmeltävä vesi houkuttelivat koulun takana. Kuten kylän kioskeilla on aina ollut tapana,tästäkin kahvilasta tuli myös omankylän nuorten ja lasten kokoontumispaikka. Kahvila avautui kesäkuun puolivälissä ja ovet olivat avoinna säävarauksella uimakauden aikana. -----------------------------------------------------------------------
Hygieniapassikoulutus ja soppalauantait värittivät kevättalvea Reilut kymmenen opinnälkäistä istui yhden lauantaipäivän hygieniapassikoulutuksessa Nummen koululla. Koulutuskeskus Tawastian opit menivät perille ja luvassa on hygieniatietoista talkootyötä. Soppalauantait saavat jatkoa syksyllä. Syöjien määrä lisääntyi hurjasti loppua kohden. Ensi syksynä taas kelien viillennyttyä Nummen kyläkoululla saatavana soppaa kerran kuukaudessa, lauantaina. Lisätietoja soppalauantaista kesän jälkeen. ------------------------------------------------------------------------- Kuntoviikolla viitisenkymmentä kyläläistä liikkui satoja tunteja Neljäs Nummenkylän kuntoviikko sai kyläläiset taas hienosti liikkeelle. Laduilla ja kylän teillä sekä Hämeenlinnan uimahallissa liikuttiin ahkerasti ja vihkoihin kertyi yhteensä satoja tunteja liikuntasuorituksia. Arvonnassa pääpalkinnon, lahjakortin urheluliikkeeseen voitti Tauno Riihenperä. Toisen palkinnon eli repun sai Sini Hainsalo. Kolmas palkinto oli Nummenkylä ry:n t-paita ja se lankesi Eva Leppäselle. Palkinnot toimitettu arvonnassa voittaneille. ------------------------------------------------------------------------------------ Ilveshiihto oli harvojen huvi "Ensiluokkaiset järjestelyt! Kiitos! Ensi vuonna lauhempi sää"! Tälläisiä kommentteja kirjoittivat ensimmäiseen Ilveshiihtoon osalllistuneet arpalipukkeisiinsa maalissa. Talven kylmin päivä toikin Metsä-Pietilän laduille ne kaikkein innokkaimmat hiihtelijät. Vaikka tuuli oli pureva ja pakkaslukemat aurinkoisesta säästä huolimatta lähes 20 astetta, hiihtäjät olivat tyytyväisiä latuihin ja järjestelyihin. Kaikkiaan hiihtäjiä tuli paikalle kolmisenkymmentä. Tapahtumasta tehdään jokavuotinen perinne ja ensi vuodeksi tilauksessa on lauha keli. Palkinnot toimitettu arvonnassa voittaneille. -------------------------------------------------------------------------------------------- Naisten illassa tuoksuivat kynttilät ja parfyymit Kolmekymmentä eri-ikäistä naista osallistui ensimmäiseen Nummenkylän Naisten iltaan. Yksi mieskin tuli rohkeasti mukaan. Ensi vuonna uudetaan!
---------------------------------------------------------------------------------------------- Laskiaistapahtumassa oli taas hauskaa! Pulkka luisti ja potkukelkat suihkivat perinteisessä laskiaistapahtumassa. Lasten moottirkelkalle oli pitkä jono ja puffetissa maistuivat makoisat laskiaispullat sekä hernerokka.
------------------------------------------------------------------------------------------
Pikkujoulu avasi Nummenkylän joulusesongin! Metsäpietilän kodan pikkujouluissa parikymmentä nummenkyläläistä vietti tunnelmallisen hetken ensimmäisen adventina aattona. Makkarat paistuivat tulella ja nokipannukahvi maistui. Joulun ensimmäiset joulaulut kiirivät pimeässä metsässä. Nummenkylä ry toivottaa kaikille kyläläisille hyvää joulua ja rauhallista tulevaa vuotta. Joulun aikaan monet kyläläisistä osallistuvat koulun joulujuhlaan ja loppiaisena loppiaistulille. Tammikuun kuudennen päivän iltana sytytämme taas tulet joulunajan päätteeksi. Jokainen kyläläinen voi tuoda oman tulensa Härkätien varteen tai ilmoittautua kyläyhdistyksen yhteisten tulien sytyttäjäksi. Aloitamme tulien sytyttämisen kello 16:n jälkeen. Tavoitteenamme on, että valoketju loimuaa kello 17 lähtien. Koulun pihalla tarjoamme taas lämmintä mehua illan liikkujille. ------------------------------------------------------------------------
Donkkauksia Nummen koululla Nummen kyläkoululaisilla oli ainutlaatuinen tilaisuus tutustuua huippukoripalloiluun. Vantaan Pussihukkien ammattilaisvalmentajat Milla Haglund ja Danny Jansson vetivät koululaisille koristreenit tiistaina 27.10.. Oppilaat kuulivat koripalloilusta harrastuksena ja saivat vihjeitä peliin ammattilaisilta. Korivalmentajat puolestaan saivat hienon mahdollisuuden tutustua kyläkoulun arkeen. Tilaisuus kiinnosti myös mediaa: paikalla oli maakuntalehden toimittaja sekä aluetv-uutisten toimittaja. Uutisjuttu näkyi myös koko valtakunnanverkossa YLEn aamutv:ssä! ------------------------------------------------------------------------ Nummenkylän kisat ja Pursun lenkki Perinteiset kyläkisat sekä Hämeenlinnan seudun pitkäikäisin juoksukisa kisattiin lauantaina 19.9. klo 11 Nummenkylän kentällä. Yleisurheilukisa käytiin kolmiotteluna. Sarjoja oli kuusivuotiaista aikuisten sarjoihin saakka. ----------------------------------------------------------------------------------- Sadesää ei haitannut Pikkukesän soittoa "Tämäpä oli kiva tapahtuma,"kiitteli Pikkukesän soitosta poistuva yleisö. "Hyvä, että näin elokuun lopullakin vielä jotain tapahtuu täällä kaupungin laidalla." Kaikkiaan satakunta ihmistä osallistui renkolaisen Nummenkylä ry:n järjestämään ilmaiskonserttiin lauantaina 29.8.. Loppukesän konsertissa kuultiin uutta ja vanhaa kansanmusiikkia Hämeestä ja muualta Suomesta. Pääesiintyjän, Parahulta- yhtyeen soitinvalikoimassa soivat mm. mandoliini, kitara ja tinapilli sekä kaksirivinen haitari. Estradilla olivat lisäksi nummenkyläläiset nuoret musikantit, joista pisimmän setin soitti hanuristi Teijo Drischenko. Kukkasin ja kantarellikorein koristeltu Sotkalinnan tanssilava voiti sympaattisena konserttinäyttämönä. Alun perin Nummenkylän koululle suunniteltu ulkoilmakonsertti siirrettiin sateen vuoksi katon alle Sotkalinnaan. Hämeenlinnan kaupungin Kalvolan-Rengon aluetoimikunta tuki konsertin järjestämistä. Lue lisää ---------------------------------------------------------------------- Nummenkylän joukkue pyöritti tynnyriä toiseksi nopeimmin Nummenkylä ry:n joukkue osallistui Kaloisten kylän järjestämillä kesäpäivillä tervatynnyrin pyörityskilapiluun ja sijoittui tiukassa kisassa toiseksi. Voittajajoukkue oli Rengon VPK.n ryhhmä. Joukkueeseen kuuluivat vas. Teemu Hakala, kati ja Meri Turtola sekä Satu Lepppänen. Nummenkylän joukkue edusti kylää tyylikkäästi oman yhdistyksen t-paidat yllään.
------------------------------------------------------------------------- Kesäkahvilan ensimmäinen kausi ohi! Nummenkylä ry:n kesäkahvila oli avoinna kesäkuun alusta koulun alkuun saakka. Kauniilla säillä kahvila palveli uimareita ja kyläläisten sekä Härkätien liikkujien virkistykseksi Nummenkylän koululla. Nummenkylä ry työllisti kesän ajan kesäkahvilassa kaikkiaan 10 nummenkyläläistä nuorta. -----------------------------------------------------------------------
Pikkukesän soitto Vanha kansa tiesi, että loppukesän lempeät päivät on vietettävä viisaasti. Rengon Nummenkylässä järjestettiin kypsän suven aikaan Pikkukesän soitto eli Pärttylin päivän konsertti. Palkittu Parahulta- kansanmusiikkiyhtye sekä nuoret nummenkyläläiset musikantit esiintyivät ilmaiskonsertissa Härkätien varrella Sotkalinnassa 29.8.09 Pärttylin päivä on
perinteisesti merkitty kesän viimeiseksi päiväksi. Silloin on voitu ruveta
nauttimaan kesän sadosta: ” Perttuna on uutisleipä ja puuro pöydällä, ei ole
köyhä eikä kallis aika”. Humalaviljelmien huhutaan innostuneen Vanajassa
Perttulina suorastaan puheliaaksi ja uhanneen: Jonses korjaa mua Perttuna, niin
ma lähren Pohjanmaalle.” Rengon
Nummenkylässä vietettiin tätä pikkukesäksi kutsuttua aikaa soitellen ja
laulaen. Konsertin pääesiintyjänä oli renkolainen Parahulta- kansanmusiikkiyhtye.
Konsertissa pääsivät
estradille myös nummenkyläläiset nuoret musikantit. Väliajalla toimi
Nummenkylä ry:n puffetti.
---------------------------------------------------------------- Kirpputorilla kauppa kävi ja väki vaihtoi kuulumisia Nummenkylän perinteisellä kirpputorilla kolmisenkymmentä myyjää pääsi eroon osasta vanhoja vermeitään. Sotkalinnan tanssilavalla tavattiin 13.6. taas tuttuja ja kaupattiin kirpputoritavaraa. --------------------------------------------------------------------------------------- Tehtävä suoritettu! Perinteinen
koulun pihan kevätsiloittelu ja kylänraitin puhdistus suoritettiin
talkoillla keskiviikkona 27.5.. Samalla uimarannalle ja bussipysäkeille
asennettiin kaupungilta
saadut roskikset. Pidetään oma kylä yhdessä siistinä. HUOM!
Kylän uimarannan laituria on rikottu ja sen korjaamisesta aiheutuu
kustannuksia. Yhteisen vapaa-ajanviettopaikan turmeleminen aiheuttaa
myös turhaa harmia. Jos tiedät jotain tapahtuneesta, ota yhteyttä
kyläyhdistyksen väkeen. --------------------------------------------------------------------------------------- Kylän kevätretki tehtiin Tampereen vakoilumuseoon Nummenkylän kevätretkellä kolmisenkymmentä kyläläistä osallistui Tampereen vakoilumuseossa vakoiluvisaan. Kaksi- ja kolmihenkiset joukkueet selvittivät näyttelyä koluten mm. minkä ninimen oli Suomen armeijan käyttämän salakirjoittimen nimi ja minkäisiksi esineiksi naamioituja aseita, kameroita ja nauhoittimia vakoilijat ennen käyttivät. Maailman ensimmäinen vakoilumuseo oli kiinnostava retkikohde kaikenikäisille retken osallistujille. Viiltävän kevätviiman työntäminä Nummenkylän retkue siirtyi loppuiltapäiväksi Lempäälän ideaparkiin. Siellä väki hajaantui, kuka lounaalle tai kahvilaan, kuka tekemään ostoksia. Kiva reissu. Lisää tälläisiä! ----------------------------------------------------------- Laskiaisrieha keräsi ison joukon lumileikkeihin "Napakelkka on moottorikelkkaa parempi, koska sillä pääsee lujempaa!" hihkui Halina Hahl (4 v.) ja istui Rauni Salon tekemään vauhtipeliin. Nummenkylä ry:n järjestämä laskiaisrieha kokosi taas pulkkailukansan kyläkoulun maastoon.Laskiaismäen ja napakelkan lisäksi lapset saivat ajaa itse moottorikelkalla ja pienimmät kokeilivat ratsastustaitojaan. Pikapilkkikisassa pisimmän saaliin sai narrattua Teemu Hakala, jonka nappaamien kalojen yhteispituus oli peräti 207 cm. Toiseksi pisin kalansaalis oli Tuovi Hakalalla, joka päihitti kolmanneksi pilkkineen Marja Viitasen vain sentillä. Lähes kolmekymmentä eri ikäistä laskiaisriehujaa osallistui Pursun jäällä järjestettyyn potkukelkkailukisaan. ----------------------------------------------------------- Nettiadressi luovutettiin eteenpäin
Nummenkylä ry:n nettiadressin linja-autovuoron lakkauttamista
vastaan allekirjoitti 129 henkilöä. Listat
luovutettiin perjantaina 16.1. joukkoliikennekoordinaattori Maarit
Kaartokalliolle, lasten ja nuorten lautakunnan puheenjohtaja Juha
Kallioiselle sekä Pekola-yhtiöille.
----------------------------------------------------------- Loppiaistulet roihusivat Loppiaistulilla kuljettiin tänä vuonna myös soihtukulkueessa Nummenkylä ry:n järjestämä hiljainen sydäntalven tapahtuma houkutti taas kymmeniä ihmisiä ihailemaan tulin valaistua Härkätietä. Tänä vuonna kuljettiin myös ensimmäistä kertaa kulkueena kylän urheilukentältä koululle Erkki Tyrväisen ja Ritva Häyrisen johdolla. Yhdessä laulettu Maa on niin kaunis viritti osallistujat hienoon loppiaistunnelmaan. Nummenkylä ry:n jakama lämmin mehu maistui, kun väki vaihtoi kuulumisia pikku pakkasessa.
|
|||||||||
Loppiaistulet 2008 Kuvia Nummenkylän syyskisoista 2008 tästä. Kuvia Sotkalinnan lenkiltä2008 tästä linkistä. Kevään ja kesän 2007 satoa Nummenkylästä Muumit lumosivat lapset ja aikuiset. Huhtikuussa linja-autolastillinen nummelaisia näki Kansallisteatterissa näytelmän Muumipappa ja meri. Kirpputorilla tavara vaihtoi taas omistajaa. Toukokuussa vajaa kolmekymmentä kirpputorimyyjää kauppasi vanhoja tavaroitaan Sotkalinnan tanssilavalla kirpputorilla. Kauppansa tekivät niin vanhat vaatteet, lelut, astiat kuin tuoreet leivonnaisetkin. Kauppaa oli hyvä käydä Teijo Drischenkon hanurinsoiton tahdissa. Renko-viikon markkinoilla kävi kauppa. Nummenkylä ry: kauppasi kojussaan t-paitoja ja kauppakasseja, joita koristaa kylän oma logo. Tuotteet olivat menestys; noin kuudellakymmenellä ihmisellä on jo kylän oma t-paita. Kiitokset talkooväelle! Mikään tempaus ei onnistuisi ilman nummenkyläläisten talkootyötä. Kuluneen vuoden aikana lukuisat kyläläiset ovat osallistuneet mm. tapahtumien järjestämiseen, buffetissa myymiseen, tanssilavan siivoamiseen, linja-autopysäkin asentamiseen, koulun uuden aidan pystyttämiseen, kodan rakentamiseen, koulun pihan kunnostamiseen ja nurmikon leikkaamisen. Väki on kumonnut litroittain talkookahvia ja ahminut lukemattomia talkoovoileipiä, jotka nekin on valmistettu talkoilla. Mukana on sekä uusia tulokkaita että vanhoja, jo pitkään kylän toiminnassa mukana olleita ihmisiä. Härkätie-seminaari toukokuussa 2007 ”Härkätie on aarre”. Nelisenkymmentä Härkätien varren toimijaa Hämeestä ja Varsinais-Suomesta kokoontui Nummenkylä ry:n, Renko-seuran, Rengon Kunnan ja Luontomatkailua Renkoon -hankkeen kutsumana keskustelemaan Härkätien elävöittämisestä. Ideointipalaverissa väläyteltiin Härkätien varren polkupyörävaelluksia, elävöitettyjä kävelyretkiä ja Härkätien nimikkotuotteita. Seminaarissa käytiin läpi sekä päättyneitä Härkätien kehityshankkeita että meneillään olevia. Aktiiviset Härkätien projektit keskittyvät tällä hetkellä pääosin Varsinais-Suomeen. Useissa Härkätien hankkeissa projektipäällikkönä toiminut Matti Korolainen harmitteli Härkätienvarren maakuntien kilpailuaseman heikentävän historiallisen tien kehittämistä. Myös kahden maakunnan erilaiset tukijärjestelmät hankaloittavat tien varren yhteishankkeita. Loimaan seutukunnalla toimivan Härkätien historia eläväksi -hankkeen päällikkö Kirsi Tiltti-Heikola korosti Härkätien varren ihmisten ja yhdistysten merkitystä hankkeiden ja tapahtumien onnistumisessa. Maailman pisin teatteri on pian totta! Härkätien varren toimijat pitävät seuraavan Härkätien ideointiseminaarin syksyllä Liedossa. Kati Turtola Laskiainen 2007 Laskiaistapahtuma keräsi ennätysväen Pitkiä pellavia! “Tämä oli tosi kiva päivä!“ sanoi pitkätukkainen tyttö astellessaan punaposkisena autoon päivän päätteeksi. Laskiaissunnuntain rieha keräsi Nummenkylän koulun maastoon ennätysväen. Ohjelma toteutui taas lukuisten talkoolaisten ansiosta. Napakelkka luisti vinkeästi. Pursun jäällä risteili kaikkiaan kolme moottorikelkkaa, joista yhtä lapset saivat itse ajaa. Koulun pihassa pienet pääsivät koiran kyytiin. Talutusratsastukseen oli tavalliseen tapaan kokopäivän pitkä jono. Pikapilkkikisa keräsi ennätysosanoton. Yksitoista innokasta kalanaista ja -miestä narrasi tunnin ajan Purunjärven kaloja. Kisa ratkesi perinteiseen tapaan mittaamalla pisin kalasaalis. Voiton vei Tuovi Hakala 1,13 metrin mittaisella kokonaissaaliillaan. Talven 2007 Hopeasommat kisattiin Nummella Rengon hiihtomestaruuden ratkottiin ensimmäistä kertaan Nummenkylässä. Helmikuun neljäntenä päivänä Suomen hiihtoliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Sirpa Korkatti avasi Metsäpietilän reitin latukauden. Seremonian jälkeen kisattiin Rengon hopeasompakisat sekä Rengon mestaruushiihdot.
|
|||||||||